Tämä kivenkova psalmi muistuttaa meitä hengellisestä laulusta, jossa sanotaan: Olen matkalla taivaaseen, minä en horju.

Tätä laulua laulettiin toivossa, vaikka sen laulajat kohtasivat orjuuden julman ja epäinhimillisen sorron. Samalla tavoin psalmin kirjoittaja ei pelkää, vaikka maa järkkyisi. Eikö olisi ihmeellistä, jos voisimme olla aina näin varmoja! Ja silti kohtaamme toisinaan psalmeissakin horjuvan asenteen Jumalaa kohtaan. Näin Psalmissa 107 merenkulkijat ylistävät merellä Jumalaa hänen ihmeistään, mutta sitten pelästyvät myrskyä: hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui.

Tämän psalmin meille esittämä haaste koskee hengellistä sisukkuutta erityisesti silloin, kun tuntuu siltä, että tuntemamme maailma tulee päätökseen (vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin) ja olemme keskellä poliittista ja taloudellista myllerrystä (Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat). Tämä psalmi on meidän ajallemme, sillä aikamme tarvitsee kaiken toivon laittamista Jumalaan.

Niinpä rukouksemme voikin ottaa tänään hieman toisenlaisen muodon ja pyydämme Jumalaa lahjoittamaan meille uskon, joka pysyy vakaana silloinkin, kun kaikki muu hajoaa. Rukoile niiden puolesta, joiden kaipaat tuntevan Kristuksen omakohtaisesti. Rukoile myös, että uskaltaisit uskoa tavalla, joka antaa epäileville, kyseleville ja etsiville luottamusta etsiä sinun Jumalaasi, Jumalaa, joka on auttajamme hädän hetkellä.

Tule, Pyhä Henki, ja lahjoita minulle kivenkova usko; Anna _________________ (ystävieni)

nähdä uskoni sinuun ja innostaa häntä etsimään sinua ja löytämään uskon sinuun.