ENSIMMÄINEN PIETARIN KIRJE 3:4
“Kaunista teissä on se, mikä ei katoa: lempeä ja sopuisa henki sydämessänne. Se on Jumalan silmissä todella arvokas.”
V aikka meitä onkin jo varhaisista vuosista lähtien kehotettu olemaan arvioimatta kirjaa sen kannen perusteella, meidän on vaikea olla tekemättä niin. Mutta Raamattu on yksiselitteinen: “Älkää arvioiko asioita sen mukaan, miltä ne näyttävät. Arvioikaa oikeudenmukaisesti.” (Joh. 7:24). Tämä ei yllätä – useimmat ihmiset, jotka näkivät Kristuksen ristillä, näkivät vain rikollisen, miehen, joka kärsi häpeällisen ja nöyryyttävän kuoleman. Suurin osa ihmisistä näki vain epäonnistuneen messiaan – eivätkä kyenneet näkemään uskomatonta totuutta – Jumalan voittavan pahan vallan
meidän takiamme. Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät.
Ulkonäkö on meille tärkeää. Se, miten olemme esillä, kertoo meistä paljon. Monet meistä tuntevat, että meidän täytyy teeskennellä sopiaksemme joukkoon ja näyttää tietyltä tullaksemme hyväksytyiksi. Käsityksemme kauneudesta ovat kapeita; ne ovat hetkellisiä ja rajallisia; ne aiheuttavat vertailua ja kateutta, epävarmuutta ja puutteellisuutta. Mutta näin Jumala ei arvioi meitä, eikä Hän halua meidän arvioivan niin itseämme.
Päinvastoin – se mitä Pietari kutsuu ”sisäiseksi hengeksi” on rajatonta ja yltäkylläistä. Se antaa meidän tuntea iloa kateuden sijaan, innostusta epävarmuuden sijaan. Ulkoisen kauneuden parantaminen on yritys saada meistä tuntumaan hyvältä. Sisäisen kauneuden rakentaminen saa toisistakin tuntumaan hyvältä.
Naisilla, joille Pietari osoittaa sanansa, on matala sosiaalinen asema. Usein heidät esineellisestettiin, nähtiin jonkun omaisuutena eikä inhimillisinä yksilöinä, joita Jumala rakastaa. Kuitenkin Pietari tunnistaa, että heillä on rikas sisäinen elämä – aikanaan vallankumouksellinen näkemys – elämä, jota ei eletä toisille vaan Jeesukselle. Pietari vakuuttaa, ettei miehillä tai isännillä ole lopullista valtaa, vaan Jumalalla, joka tekee ihmisistä omia kuviaan.
Kristus Jeesus – hän, jossa Jumala on – kutsuu meidät näkemään ihmiset sellaisina kuin he todella ovat. Tämä kutsuu todella kuuntelemaan ja tuntemaan ihmiset, tekemän työtä Jumalan Hengen kanssa, joka tuntee meidät ja avaa meidät syvimpiä sopukoita myöten. Aivan liian usein yritämme kertoa Jeesuksesta ihmisille ilman että kuuntelemme ensin heidän tarinaansa. Aivan liian usein tuomitsemme ennen kuin tunnemme todellisuuden. Kun tänään pohdimme todellista kauneutta, tulemme varmasti lohdutetuiksi, jos luotamme Jumalan yltäkylläiseen rakkauteen, omien pelkojemme ja riittämättömyytemme sijaan. Jumala tekee siitä mahdollista.
Rukoilemme viiden läheisemme puolesta, että Jumala tulisi heitä lähelle Hengessään.
Vain Jeesuksen persoona ja Hengen työ voivat tuoda ihmiset Jumalan luokse. Hän ei tarvitse meiltä mitään, hän vain pyytää meitä rakkauttamme.
Muita blogitekstejä
"Antaessaan saa" on tuttu lause, mutta sen syvällinen merkitys avautuu vasta pohdittaessa. ...
Miten kestämme maailman pahuutta? Erkki Jokisen opetukset K60 päivässä 29.9.2024 https://youtu.be/IFxHieIcL9A ...