Psalmi 62:6–9

Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon.

Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju.

Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio,
hänessä on turvani.

Luottakaa aina Jumalaan,
tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. (sela)

Tämä psalmi muistuttaa meitä siitä, että jumalasuhteemme alku ja loppu ei ole työssä vaan levossa, tai kuten psalmi sanoo hiljaisuudessa. Johanneksen ilmestyksen viidennessä luvussa oleva näky tuo meille kauniin kuvan rukouksistamme (pyhien rukoukset) vanhimpien kultamaljoista Jumalan luo nousevana uhrisavuna. Varmuus siitä, että rukoilemamme rukoukset nousevat suoraan Jumalan luo, auttaa meitä luottamaan, sillä hän antaa meille toivon.

Tämän Novenan johdannossa puhuttiin siitä, kuinka kuuntelemme psalmien avulla taivaan keskusteluja. Nyt helluntain aattona tulemme taivaan hiljaisuuteen ja tyyneyteen, jossa emme enää kuuntele tai odota vaan lepäämme Jumalan läsnäolossa. Tässä levossa me nautimme Jumalan seurasta ja tarjoamme vastavuoroisesti hänelle omaa seuraamme.

Kun pääsemme tähän rauhan paikkaan, ja tuntuu siltä kuin aikakin pysähtyisi, muistamme kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että olemme samalla puolella Jumalan kanssa. Meidän ei tarvitse väitellä hänen kanssaan, ei silloinkaan, kun voimme vain epätoivoisesti huutaa rukoustamme. Toiseksi sen, että hiljainen aika Jumalan läsnäolossa muuttaa meitä: usein juuri tämä voi muuttaa elämämme vaikuttavaksi todistukseksi taivaallisesta rauhasta, ilosta ja rakkaudesta.

Herra Jumala, kun lepään sinun läsnäolossasi, auta minua kantamaan ___________________ (ystäväni) tänne; Auta
kokemaan sinun läsnäolosi tänään.

Muita blogitekstejä