Psalmi 23

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,

johdatat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Tätä psalmeista tunnetuinta käytetään ehkä useimmiten hautajaisissa. Samalla kun se sopii siihen käyttöön oikein hyvin, voidaan psalmin pikemminkin lukea kertovan kaipauksesta, jonka vain Jumala voi täyttää.

Vaikka psalmi viittaa siihen, mitä elämässä tahdomme ja tarvitsemme, keskittyy se tätä enemmän Jumalan kaipuuseemme. Se kertoo Jumalan läsnäolosta, kumppanuudesta, johdatuksesta ja päättyy kutsuun elää ikuisesti kotona Jumalan luona. Tämän ikävän tulisi ohjata kaikkia esirukouksiamme. Kun pyydämme Jumalalta erilaisia ’juttuja’, muistamme, että Jumalan kaipuu on kaikkein perustavin inhimillinen tarpeemme.

Tämä huomio voidaan soveltaa myös niihin, joiden puolesta tällä viikolla rukoilemme. Pyydämme Jumalaa muuttamaan heidän tarpeensa ja halunsa Jumalan näläksi siten, että he saattaisivat kerran tunnustaa Pyhän Augustinus Hippolaisen kanssa: sydämemme oli levoton ennen kuin se löysi leponsa sinussa.

Tule, Pyhä Henki, ja anna minulle se lepo, jota kaipaan: Täytä
sinun kaipauksellasi.

Muita blogitekstejä