Siunasimme viime sunnuntaina Mukkulan palvelutalon pihalla kolmea asukasta. Viimeisen henkilön kohdalla koin Jumalan läsnäolon erityisesti ja olin aika varma siitä, että myös hän koki tuon saman. Kysyin sitten: että tunsitko jotain, kun rukoilimme puolestasi. Hän vastasi, että tunsi. Kysyin: mitä tunsit? Hän hymyili, kuin olisi juuri kokenut erityistä mielihyvää ja vastasi vain hitaasti, että IHANAA…Niin, se oli Jumala, jatkoin. Kohtasit Jumalan. Mikä olisikaan väkevämpi todistus Jumalasta kuin se, että kohtaa Hänet? Kutsuimme kolmikkoa mukaan myös illan Kohtaamispaikkaan.  Siunattava henkilö ei itse tällä kertaa päässyt tulemaan, mutta hänen kaksi ystäväänsä tulivat.

Tuo erityistä iloa ja merkityksen kokemusta nähdä, että Jumala toimii ja että sillä, missä itse on mukana, on konkreettista vaikutusta. Edellisellä kerralla, kun olimme kutsumassa ihmisiä niin en ”saanut” rukoilla kenenkään puolesta ja se jäi harmittamaan. En tosin myöskään ehdottanut sitä kenellekään. Tällä kertaa ehdotin ja noin joka toinen otti tarjouksen vastaan. En tosin ehdottanut rukousta aivan kaikille. Vaatii vielä vähän treeniä ja rohkeuden kehittämistä. Vaikka itselle on luontevaa jutella tuntemattomille, niin tuo ”saanko rukoilla puolestasi tässä ja nyt” vaatii vähän toistoja tullakseen rutiiniksi. Itse rukousvaihe on sinänsä helppo. Oikeastaan on parempi, jos ei puhu liikaa vaan antaa tilaa sille, että Jumala kohtaa ihmistä. Riittää, että sanoo: tule Pyhä Henki. Herra täytä hänet, kohtaa hänet, täytä hänet hyvyydelläsi ja sillä elämällä joka Sinä olet. Se on voimallista. Jumala on voima. Meillä on valtava voima, joka odottaa, että menemme ja laskemme kätemme ihmisten päälle ja pyydämme Jumalaa toimimaan.

Jos emme koskaan ole kosketuksissa sen kanssa, miten Jumala toimii, niin on luonnollista, että emme ole innostuneita. Eli jos emme ota riskiä ja aseta itseämme tilanteeseen, jossa Jumala voi käyttää meitä, niin on luonnollista että menetämme paloamme ja intoamme.

Jumala kaipaa kohdata meidät henkilökohtaisesti. Siinä on ehkä vielä erityinen voima, kun pyydämme Jumalaa täyttämään Hengellään ja kohtaamaan ihmisen, joka ei vielä ole kristitty. Itse asiassa siinä taitaa nimenomaan olla koko homman juju – siis kristittynä olemisen juju. Voima avautuu siinä kohtaa, kun menemme ei-kristittyjen luo Jumalan asialla. Alamme nähdä Jumalan toimintaa, kun teemme  sitä, mitä Jeesus nimenomaan on käskenyt meidän tehdä. Eli viedä evankeliumia eteenpäin. 

Nuorempana pysäytin välillä ihmisiä kaduilla ja kerroin heille Jeesuksesta. Tänä syksynä tajuntaani kolahti, että nyt pitäisi ensisijaisesti siunata ihmisiä ja rukoilla heidän puolestaan niin, että Jumala voisi kohdata heidät. Ehkä ihan loogista. Jos ajatellaan, että mansikka on hyvää  ja haluan todistaa sen, niin voin toki kuvailla sitä vaikka kuinka pitkään ja hartaasti ja toinen voi saada käsityksen asiasta ja mahdollisesti kiinnostua. Mutta jos annan hänen maistaa mansikkaa, niin on se todennäköisesti tehokkaampi tapa.

Mitä mahtaisi tapahtua, jos meitä olisi vaikkapa 20 henkilöä siunaamassa ihmisiä Mukkulan ostarilla ja kutsumassa heitä mukaan Kohtaamispaikkaan? Voisi hyvinkin käydä niin, että joka illassa olisi 40 uutta ihmistä ja nuo 20 olisivat täynnä uutta intoa. Olisiko meillä uskallusta tällaiseen? Mennä jakamaan flaijereita, auttamaan, palvelemaan tai jakamaan vaikkapa ruokaa ja samalla voisimme ehdottaa, että voinko muuten rukoilla puolestasi. ”Pahin” mitä voisi tapahtua on se, että henkilö kieltäytyy. Monet sen sijaan olisivat todennäköisesti kiitollisia siitä, että uskalsimme tarjoutua. Moni yksinäinen tulisi kohdatuksi, moni toivonsa menettänyt saisi toivon ja moni hukkunut sielu saisi pelastuksen.

Lähtisitkö siis ensi kerralla mukaan kokeilemaan? Erityisosaamista ei vaadita vaan lähinnä sen, että tulee paikalle ja on ripaus rohkeutta. Joku on joskus sanonut, että Jumala käyttää ensisijaisesti niitä jotka ilmestyvät paikalle.

Juho Kallio

Muita blogitekstejä