”Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit. Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja, niin että voitte kertoa tuleville polville: Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.” Ps 48:13-15

Minulla oli etuoikeus osallistua 52 muun henkilön kanssa Radio Dein, ”Kohti Betlehemiä”- otsikoidulle kuuntelijamatkalle Israeliin. Matkanjohtajina toimivat Ilkka Puhakka, Ari Tähkäpää ja Pekka Simojoki, paikallisena oppaana Ruut Ben-Josef. Ikimuistoinen joulumatkamme koostui useasta erilaisesta osatekijästä; matkan teemaan liittyvistä, Ilkka Puhakan päivittäin pitämistä raamatunopetustuokiosta, jotka ovat kuunneltavissa Dei Plus – palvelussa ”Kohti Betlehemiä”- nimisenä 7-osaisena sarjana, Pekka Simojoen upeasta musiikista, Ari Tähkäpään (Alppari) esittämistä, joulun tapahtumiin liittyvien henkilöiden mietteistä ja aivan mahtavan paikallisen oppaamme, Ruutin, asiantuntemuksesta ja lämmöstä. Saimme myös olla todistamassa, miten uskomattomalla tavalla, ennestään toisilleen lähes tuntemattomien, matkalaisten joukko hitsautui yhteen viikon mittaisella pyhiinvaellusmatkalla. Yhden jos toisenkin mieleen nousi ajatus alkuseurakunnan ajoista! Itselleni erityisen mieleenpainuvaksi ja innostavaksi tuo matkakokemus muodostui sen vuoksi, että sain jakaa sen yhdessä 15-vuotiaan tyttärentyttäreni kanssa.

Viikon ohjelma oli tiivis. Oli paljon nähtävää, kuultavaa ja koettavaa. Aamuisin lähdimme liikkeelle, pienen mutta usein hyvin puhuttelevan, bussissa pidetyn aamuhartauden jälkeen. Keskiviikkoaamuna oli Alpparin vuoro johdatella meidät ”pintaa syvemmälle”. Hän puhui lyhyesti mutta koskettavasti kohtaamisestaan jossakin syrjäkylällä asuvan, lähes muistinsa menettäneen vanhuksen kanssa. Hiljentymishetken sanoman kiteytin mielessäni sanoihin, ”Pieni on suurta”.

Päivän ensimmäinen tutustumiskohde oli Nasaretissa sijaitseva, ” Marian ilmestyksen kirkko”. Nykyinen kirkko (rakennettu v.1964) on viides tälle paikalle rakennettu kirkkorakennus. Sen pohjakerroksessa on luola, jota on käytetty 200–300-luvuilla rukoushuoneena. Luolan oletetaan olevan Marian kodin paikalla. Kirkko on näin ollen rakennettu Luukkaan evankeliumissa kerrottujen tapahtumien innoittamana. (Luuk.1:26 – 38 )

Lukemattomat ovat ne turistivirrat, jotka vuosituhansien aikana ovat kulkeneet juuri tällä paikalla mietiskellen, ihmetellen ja hämmästellen Jumalan ikiaikaisia suunnitelmia, Hänelle rakkaan ihmiskunnan pelastamiseksi.  Jumalalla oli ainutlaatuinen suunnitelma ja sen toteuttajaksi Hän valitsi nuoren Marian. Viestinviejäksi ja rohkaisijaksi Hän lähetti enkelinsä.

Oman hämmennyksensä keskellä Maria esittää enkelille sydämessään vellovat, epäilevät kysymyksensä, ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Samalla Maria kuitenkin kuuntelee herkin korvin enkelin henkeäsalpaavaa vastausta, ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”  Ja vähän kerrassaan, kuultuaan vielä sukulaisensa Elisabetin rohkaisevat sanat, ”Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!” (Luuk.1:45), Marian sydämen prosessit innoittavat hänet ylistykseen ja kiitokseen. Huulilta pulppuaa kiitosvirsi, jonka tänäkin päivänä voin lukea Raamattuni lehdiltä, ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa…”(Luuk.1: 34 – 38, 46 – 55). Voin lukea, ihmetellä, ihastella ja oppia!

Kulkiessani noissa maisemissa, kyselen itseltäni, onko Jumala koskaan ilmestynyt tai puhunut  minulle?  Ja mikä on ollut minun vastaukseni Hänen puheeseensa? Tai olenko, Elisabetin tavoin, ollut rohkaisemassa lähimmäisiäni? Tiedän sydämestäni Jumalan puhuvan myös, juuri minulle, Raamattuni lehdillä. Kuulen Hänen puheensa luonnossa; sen kauneudessa, monimuotoisuudessa ja käsittämättömässä ihmeellisyydessä. Tiedostan Hänen puheensa Israelin kansan historiassa. Tunnistan sen vuosituhansien aikana muotonsa saaneessa musiikissa ja taiteessa.  Ja ennen kaikkea muistan ja tunnustan Hänen rakastavan, yli ymmärryksen käyvän läsnäolonsa ja ilmestymisensä oman elämäni pimeimpiin hetkiin. Niihin hetkiin, jolloin vain yksi ainoa, Jeesuksen lausuma, sana muuttaa ”pimeimmän helvettini” kirkkaimmaksi taivaaksi ja sen myötä ylitsevuotavaksi lohdutukseksi, kiitokseksi ja iloksi! Ja itse asiassa, kuulenko Hänen puheensa juuri tällä hetkellä? Rohkaiseeko Pyhä Henki minua kirjoittamaan mietteistäni blogitekstin?

Entä millaisiin johtopäätöksiin olen omassa elämässäni päätynyt, kuullessani ja ymmärtäessäni Jumalan puhuvan? Millaisia ovat oman sydämeni prosessit? Mietiskellessäni Marian elämää ja toisaalta Alpparin aamuista kertomusta pienestä tuokiosta lähes muistinsa menettäneen vanhuksen kanssa, löydän niistä yhtymäkohtia. Todellakin, Jumalan maailmassa, ”Pieni on suurta”. Kysyessäni nyt itseltäni, miten olen vastannut ja miten tulen vastaamaan Jumalan minulle osoittamaan rakkauteen, huolenpitoon ja tehtäviin, nousee mieleeni vain tuo pieni, vaatimaton lause, ”Pieni on suurta”.

Miten pienestä voi tulla suurta minun arkipäiväisessä elämässäni, niissä ympyröissä ja siinä ympäristössä, mihin tiedän Jumalan minut asettaneen?  Mikä oikeastaan, ihan oikeasti on suurta?

Suurta ovat pienet kohtaamiset, yhdessä vietetyt hetket, hyväksyvä katse, läsnäolo, halaus, lohduttavat ja rohkaisevat sanat. Suurta ovat lapset, heidän kanssaan vietetty aika ja yhteiset kokemukset. Suurta ovat retket metsiin, rannoille ja kukkaniityille. Suurta ovat Jeesuksen kanssa vietetyt hiljaiset hetket. Suurta on luottamus Hyvyyteen ja kiitollisuus elämän haurauden, haavoittuvuuden ja kipujen keskellä. Suurta on tietää, että emme ole koskaan umpikujassa.(2Kor.4:8-9) Suurta on ottaa vastaan Jumalan armoa kerta toisensa jälkeen. Suurta on tietää olevansa rakastettu juuri tällaisena! Suurta on antaa Jeesuksen valon loistaa!

Päivikki Häme