
Kaikki toiminta Lahden Kohtaamispaikassa siirtyy toistaiseksi verkossa pidettäviin videotapaamisiin. Pienyhteisöjä tai avoimia raamattupiirejä ei järjestetä kasvotusten, vaan mahdollisuuksien mukaan videotapaamisina.
Kohtaamispaikka -illat järjestetään sovittuina sunnuntaina klo 17 videon välityksellä. Myös iltarukoustoiminta jatkuu verkossa. Rohkaisemme myös raamattupiirejä järjestämään tapaamisia verkon välityksellä.
Laitamme tulevasta toiminnastamme tarkemmat ohjeet ja kutsun osallistua mukaan.
Tahdomme auttaa ja tukea sinua pandemiakriisin keskellä. Voit olla yhteydessä Kohtaamispaikan työntekijöihin. Lisäksi kannustamme jokaista kohtaamispaikkalaista tulevina päivinä rukoukseen ja auttamaan apua tarvitsevia omien mahdollisuuksiensa mukaan.
“Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.» Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen. Herra sanoo: »Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.» Psalmi 91
Terveisin,
Mika Falk, 050 597 0481, mika.falk@kohtaamispaikka.info
Peeti Kallonen, 044 747 7764, peeti.kallonen@sekl.fi
Aleksi Soininen044 970 3140, aleksi.soininen@sekl.fi
sekä Kohtaamispaikan hallitus ja suunnittelutiimi
Muita blogitekstejä
Mikä yhdisti ensimmäisiä kristittyjä? Mikä yhdistää meitä? Mika Falkin opetus Lahden ...
Mitä sinä kaipaat? Mitä tarkoittavat vanhurskauden nälkä ja jano? Eetu Lehtisen ...