
Tahdomme olla estämässä koronaviruksen leviämistä Suomessa, joten perumme Lahden Kohtaamispaikka-illat 15.4. saakka. Tilannetta arvioidaan uudelleen tarpeen mukaan. Lahden Kohtaamispaikan hallitus ja suunnittelutiimi pohtivat viikonlopun aikana, miten voimme mukauttaa kevään toimintaamme ja olla tukemassa ihmisiä poikkeuksellisen yhteiskunnallisen tilanteen keskellä. Tiedotamme aiheesta lisää maanantaina 16.3. nettisivuillamme ja facebookissa.
Kohtaamispaikka toimii linjassa Lahden seurakuntayhtymän virallisten päätösten kanssa sekä noudattaa viranomaisohjeistusta koronapandemiassa. Lahden seurakunnat ovat päättäneet keskeyttää muun kuin kirkon lakisääteisen toiminnan 15. huhtikuuta asti. Keskeytykset koskevat seurakuntien tiloissa järjestettäviä tapahtumia ja tilaisuuksia, leirejä sekä seurakunnan kaikkea viikkotoimintaa. Muutokset astuvat voimaan välittömästi. Lue lisää seurakuntien päätöksestä: https://www.lahdenseurakunnat.fi/uutiset/-/news/68981057/
Tahdomme auttaa ja tukea sinua pandemiakriisin keskellä. Voit olla yhteydessä Kohtaamispaikan työntekijöihin. Lisäksi kannustamme jokaista kohtaamispaikkalaista tulevina päivinä rukoukseen ja auttamaan apua tarvitsevia omien mahdollisuuksiensa mukaan.
Terveisin,
Mika Falk, 050 597 0481, mika.falk@kohtaamispaikka.info
Peeti Kallonen, 044 747 7764, peeti.kallonen@sekl.fi
Aleksi Soininen044 970 3140, aleksi.soininen@sekl.fi
sekä Kohtaamispaikan hallitus ja suunnittelutiimi
Muita blogitekstejä
Mitä tarkoittaa, että Jumala on armollinen? Miten ja missä Jumalan armo käy ...
Mitä tarkoittaa, että Jumala on kaikkivaltias? Miten usko Jumalan kaikkivaltiuteen vapauttaa meidät ...
Kenen ääntä sinä kuuntelet? Mari Turusen opetus Lahden Kohtaamispaikassa 20.8.2023 https://youtu.be/4Gm_kvDk5xQ