Armon valtaistuimen eteen

Tänä aamuna olin sängyn pohjalla enkä pystynyt sieltä hetkeen nousemaan. Pikareissu kuolemanvarjon laaksoon tuli tehtyä. Onneksi radiosta tuli hengellisiä virsiä ja muita hartaita lauluja. Lisäksi Raamattuopiston saarna osui ja upposi. Kiitos Timo Junkkaala. Läikkyi yli. Varsinkin viimeisin lause avasi padon.

Vanhaa testamenttia lukiessani sana armoistuin ei ole tuonut minulle kuvaa armollisesta Jumalasta, vaan pikemminkin mielikuvia karuimmasta K-18 leffasta. Omassa mielessäni kaikkeinpyhin, liitonarkku ja sen kansi eli armoistuin ovat pyhiä ja pelottavia paikkoja. Voisiko olla niin, että tämä pelottavuus on tarttunut mieliimme nykyäänkin, ettemme uskalla astella alttarille kuin korkeintaan rippiä, ehtoollista ja avioliittoa varten?

Toinen alttariin liittyvä aatos on fiilis: ”Mun elämä on ihan O.K.”. Elämä on nyt niin mallillaan, kun on taivastiketti taskussa ja pärjään ihan hyvin muutenkin. En viitsi vaivata Taivaan Iskää näillä mun pikkujutuilla rukouspalvelussa.

Kolmas itseäni pidättelevä voima on nöyryys tai sen puute. Mitä muutkin ajattelee, jos mä meen tuonne rukouspalveluun? On nöyryyttävää näyttää, että tarvitsee esirukousta. Mitä itse ajattelet?

Tänään nielin ylpeyteni ja astelin perille asti. Arvaa harmittiko? Tuliko pyhän Jumalan läsnäolo syntiseen sydämeeni polttavana lain hehkuna? Nauroiko koko seurakunta tai edes yksi, että onpa noloa? Entä tuliko syyllinen olo siitä, että vaivasin Jumalaa mun pikkujutuilla? Ei. Ei todellakaan.

Alttari on käyttöä varten, ei pihtailun kohde. Siellä Jumala tahtoo kohdata meidät ja lahjoittaa armoa armon lisäksi.

Nämä olivat minun tekosyitäni olla tulematta alttarille armon valtaistuimen eteen. Ne olivat täysin turhia. Tutki sinäkin sydäntäsi. Mikä estää sinua kohtaamasta Jumalaa? Mikä estää ottamasta evankeliumia rukouksiisi? Et saa sanoa ”ei minusta ole”. Armo eli Jumala kohtaa sinut, ei päinvastoin. Kaikki on jo tehty sinun puolestasi (4 U), niin kuin Peeti opetti (kuuntele Peetin opetus tästä). Evankeliumin voima on sinun puolellasi. Astu siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen. Hepr.4:16

Veljesi,

Jukka-Pekka Vehkala

Muita blogitekstejä