Kymmenen uutta harrastusta, jotka voit aloittaa karanteenissa! Nyt on aika opetella uusi kieli! Mies juoksi parvekkeella maratonin, tässä hänen treeniohjelmansa!  Mihin sinä aiot käyttää kaiken yllättäen lisääntyneen vapaa-aikasi; keräsimme sata parasta ehdotusta!

Nämä ja vastaavat otsikot ovat pomppineet kuluneena keväänä vastaan vähän joka suunnasta. Itse ehdin miettimään noin päivän verran, mihin käyttäisin kaiken vapaa-aikani. Sitten seuraavana päivänä huomasin, että vapaa-aikani ei lisääntynytkään, vaan itse asiassa jopa väheni. Vanhat työt siirtyivät aika mutkattomasti nettiin ja uusia ideoita karanteenia varten keksittiin. Enkä usko olevani ainoa, jonka vapaa-aika ei lisääntynytkään mystisesti. Monen työ siirtyi etätyöksi, niin kuin itselläni. Joillakin aloilla töihin mentiin edelleen aivan normaalisti. Moni päätyi tänä keväänä opettajaksi, kun lapset jäivät koulusta kotiin.

Muutenkaan, keskellä maailmanlaajuista pandemiaa, ei ehkä tarvitse olla kaikkein luovimmillaan. Kun monilla on huoli läheisistä ja omasta terveydestä, tuskin ensimmäisenä on mielessä uuden kielen opettelu.

Jos olet ehtinyt jo aloittaa uuden harrastuksen, niin hieno juttu. Mutta älä ota painetta siitä, että nyt olisi pakko.

Aikaisempien otsikkojen lisäksi on vastaani tullut myös tällaisia ajatuksia: Nyt sinulla on enemmän aikaa lukea Raamattua ja rukoilla! Hieno ajatus! Ihan oikeasti – viis uusista kielistä ja parvekemaratoneista, jos voit viettää aikaa Luojasi kanssa ja lukea Hänen sanaansa. Mutta valitettavan usein olen törmännyt siihen, että tuo kaunis ja varmasti hyvää tarkoittava ajatus rukouksen ja Raamatun lukemisen lisäämisestä on ilmaistu näin: “Jos et nyt saa kuntoon rukouselämääsi ja Raamatun lukuasi, niin sitten et koskaan.”

Niin sitten et koskaan. Karuja sanoja. Kevät 2020 oli ainoa mahdollisuutesi. Et voi enää koskaan aloittaa säännöllistä Raamatun lukua. Et voi enää koskaan saada uutta intoa rukoukseen. Juna meni jo. Mutta mitä Raamattu sanoo? “Sinä Jumala, annat runsaat sateet, nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan.Ps.68:10

Jumalalta saa pyytää apua myös tässä asiassa. Jos tuntuu siltä, ettei Raamattua tule luettua tarpeeksi, tai rukous ei maistu, pyydä Jumalalta apua. Raamattu sanoo myös näin: “Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensaVal.3:23. Joka päivä on uusi mahdollisuus myös tässä asiassa.

Älä ota tätä lupalappuna jättää rukous ja Raamattu väliin. Älä ota tätä lupalappuna myöskään niiden lykkäämiseen. Rukous ja Raamattu ovat tärkeitä asioita, joihin kannattaa panostaa. Mutta tee se armosta. Tee se koska haluat tehdä niin.

Jospa rukoilisit tänään, vaikka ihan lyhyestikin. Ja lukisit Raamattua, vaikka ihan vain pari jaetta. Koska voit. Koska tiedät, että se kannattaa.

Aleksi Soininen, Kohtaamispaikan lapsi ja nuorisotyönohjaaja

Muita blogitekstejä