“Minä tulen pian”

Päätimme aloittaa miesten lenkkiraamiksessa Ilmestyskirjan tutkimisen. Tulevissa raamiksissa olisi siis luvassa seikkailun makua enemmän kuin Dan Brownin kirjoissa konsanaan. Sinettien avaamista, mystisiä merkkisoittoja, syvyyksistä nousevia petoja, vitsauksia ja vihanmaljoja. Toki myös kuvauksia taivaallisesta jumalanpalveluksesta, lukemattoman suuresta pelastettujen joukosta sekä uudesta taivaasta ja maasta. Ehkäpä pandemian keskellä koettu karanteeniahdistus ja turnausväsymys purkautuivat aavistuksen verran kirjavalinnassamme. Itse…

Tapio Korri: Unelma paremmasta maailmasta

Ilmapiiri kolmekymmentäluvun Saksassa oli odottava ja pelokas. Odotettiin, että kansallissosialistit saisivat maan ylös lamasta, niin että kaikilla olisi työtä ja asunto. Rahan arvon romahdus oli ollut kova isku sodan hävinneelle maalle. Ostovoiman palautuminen olisi yksi suurimmista tavoitteista, sillä köyhyys kosketti yhä useampaa kansalaista. Toisaalta ihmiset pelkäsivät sitä jyrkkyyttä ja ehdottomuutta, jota juuri valtaan päässyt kansallissosialistinen…

Ulla Töyrylä: Älä pelkää – usko ainoastaan

” Älä pelkää, vaan usko.” Näin Jeesus sanoi synagogan esimiehelle Jairokselle, joka juuri sai kuulla tyttärensä kuolleen. Väentungos oli hidastanut Jeesuksen matkaa tyttären luo ja matkalla Jeesuksen viittaa kosketti verenvuodosta pitkään kärsinyt nainen.  Hän ei uskaltanut suoraan pyytää Jeesusta auttamaan itseään. Voin kuvitella hänen pelänneen. Hän oli yhteisön silmissä saastainen verenvuotonsa takia. Hän sai yksin…

Matti Vanhanen: Ajattele mitä ajattelet

Ihmiselämän keskeistä osaa, keskusta ja ydintä nimitetään Raamatussa sanalla sydän. Sydämessä asuvat ihmisen motiivit, ajattelu, mieli. Sieltä lähtevät liikkeelle aivoihimme kohdistuvat käskyt toimintaan ja tekoihin. Jumalan lapsen sydämessä, ytimessä, operoi Jumalan Pyhä Henki. On siis ymmärrettävää, miksi Raamattu kehottaa valvomaan juuri sydäntä, koska sieltä elämä lähtee.  Jokin aika sitten oli paikallisessa lehdessä kiinnostava artikkeli aivotutkija…

Jasmin Kauko: Korona sulkee ja avaa ovia ristiriitaisissa tunnelmissa

“Pyörremyrskyä ei saa ihmisvoimin talttumaan, eikä auringollekaan auta aikaa opettaa. Ei avaruutta haltuun saa, vaikka tähdet tunnistaa. Suuri tuuli puhaltaa, aivan missä haluaa” Tuo säe on soinut päässäni jo jonkin aikaa. Viimepäivinä yhä vain enemmän. Perheemme istuu kotona ja välttelee koronaa. Aivan, kuten miljoonat muutkin tällä hetkellä. Monen kristityn päällimmäinen tunne ehkä oli, että nyt…