Ihmiselämän keskeistä osaa, keskusta ja ydintä nimitetään Raamatussa sanalla sydän. Sydämessä asuvat ihmisen motiivit, ajattelu, mieli. Sieltä lähtevät liikkeelle aivoihimme kohdistuvat käskyt toimintaan ja tekoihin. Jumalan lapsen sydämessä, ytimessä, operoi Jumalan Pyhä Henki. On siis ymmärrettävää, miksi Raamattu kehottaa valvomaan juuri sydäntä, koska sieltä elämä lähtee. 

Jokin aika sitten oli paikallisessa lehdessä kiinnostava artikkeli aivotutkija Katri Saarikivestä. Haastattelussa Saarikivi tuo esille pari seikkaa, joihin Raamattunsa lukenut voi hyvin yhtyä. Onhan samat asiat olleet kirjoitettuina Pyhässä Sanassa jo vuosituhansien ajan. Ei siis mitään uutta auringon alla. 

Saarikiven mukaan ihmisen avainkyky on se, että osaa ajatella omia ajatuksiaan. Hän toteaa: ”Jos ajatuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä omalle hyvinvoinnille, kannattaa pysähtyä ja tarkastella tilannetta etäisyyden päästä”. Ajattelullamme ja hyvinvoinnillamme on siis merkittävä yhteys. 

Pandemian keskellä ajatuksemme saattavat kietoutua ikävien ja pelottavien asioiden ympärille. Mielen täyttää epävarmuus, huoli ja pelko. Mutta voimmeko kaiken tämän pelottavan keskellä kääntää mielemme ja ajatuksemme toisaalle? 

Paavali eli huolien ja vaikeiden olosuhteiden keskellä kirjoittaessaan kirjettään filippiläisille. Silti hän näki tilanteensa Jumalan näkökulmasta. Vaikka hän istui vankityrmässä Kristuksen tähden, hän pyrki tiedostamaan, mitä hyvää tässäkin tilanteessa Jumala sai aikaan; moni sai rohkeutta, evankeliumia julistettiin ja moni vankitoveri kuuli Jeesuksesta. Filippiläisiä hän opetti samaan: ”Älkää olko mistään huolissanne…”, ”Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne…” Fil. 4:6-7.

Pysähdy siis ajattelemaan, mitä ajattelet. Millä täytät mielesi? ”Kaikki, mikä on kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää – sitä ajatelkaa”, Fil. 4:8.

Katri Saarikivi mainitsee artikkelissaan myös itsemyötätunnon: ”itselleen voi puhua niin kuin isoäiti puhuisi sinulle”. Ei ole tämäkään ihan vasta keksittyä. Daavid kirjoitti 3000 vuotta sitten samasta asiasta. ”Miksi olet masentunut, sieluni ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta”. Ps. 42:6

Kannattaa opetella puhumaan omalle sydämelle. Daavidin tavoin voi kysyä itseltään: miksi olet levoton, sieluni? Miksi olet peloissasi? Miksi mielesi täyttää pandemia ja kaikenlainen muu huoli, kun sinulla on Herra, joka pitää sinusta huolen? Miksi pelkäät, sieluni, kun on Jumala, jota vielä saat kiittää pelastuksesta, jonka Hän tuo. Miksi olet levoton, vaikka mikään ei sinua voi erottaa Hänen rakkaudestaan ja avustaan. 

Kun elämä hymyilee ja olosuhteet ovat aurinkoisia, on helppoa ajatella kauniita. Mutta jospa nuo kaksi kirjoittamaani asiaa ovatkin juuri tällaisia aikoja varten. Jospa nyt olisi hyvä aika ruokkia sisintään Sanan kehotuksen mukaan ja opetella puhumaan itselle rohkaisevasti? 

Lopuksi vielä muistutus. Vaikka et oppisikaan kääntämään ajatuksiasi hyviin asioihin. Vaikka pelko ja masennus olisivat päivittäistä leipääsi. Ja vaikka sisin ei rauhoittuisi itselle puhumisesta, silti Jumala pitää omistaan huolen. Hänen tekonsa ovat lujat ja varmat. Pitkäperjantai ja pääsiäisaamu julistavat Jumalan tekoja. Ristin ja ylösnousemuksen suojaan ja varaan saa pelokkainkin koko elämänsä perustaa. 

Matti Vanhanen