Ystäväni Juhani Ahola suositteli minulle luettavaksi Timothy Kellerin kirjaa Center Church Europe. Kirjan aihe, kuinka tehdä tasapainoista, evankeliumikeskeistä työtä omassa kaupungissa, oli kiinnostava. Olin aiemmin lukenut Kellerin kirjoja ja kuunnellut hänen saarnojaan. Tiesin, että heidän kirkkonsa New Yorkissa kasvaa ja tavoittaa evankeliumilla uusia ihmisiä. Opuksessa Keller lupaa pureutua siihen, mitä he ovat vuosien varrella oppineet työn tekemisestä urbaanissa ympäristössä.

Kellerin mukaan meidän tulee ymmärtää sekä evankeliumi että meitä ympäröivä kulttuuri, jonka keskellä olemme valona ja suolana. Ilman kirkasta sanomaa Jeesuksesta, rististä ja ylösnousemuksesta on turha lähteä tekemään mitään hengellistä työtä. Ilman vallitsevan kulttuurin ymmärtämistä vaarana puolestaan on, ettei kukaan kuule tai ymmärrä, mitä yritämme julistaa. Lähetystyöntekijöille tämä on varmasti tuttua ja jo lähetyskurssilla opittua – itseni sen sijaan passitan koulunpenkille opiskelemaan lisää lihamukien luvatun kaupungin kulttuuria eri twisteineen.

Kulttuurin suhteen ei riitä kertamäärittely vaan yhä uudestaan tulee tähtäyspistettä  tarkistaa ja palata pohtimaan: Millaisia ovat ne ihmiset kenen keskellä teemme työtä ja yritämme tavoittaa? Mikä on heidän tapansa olla keskenään tekemisissä? Mitä he arvostavat ja tavoittelevat elämässään? Tästä päästään kohti käytännön pohdintoja mitä, missä, milloin ja miten tehdään. Esimerkiksi millainen musiikki tai raamatunopettaminen kohtaavat kuulijoiden elämän ja johdattavat kohti Jeesusta.

Evankeliumi itsessään on selkeä, puoleensavetävä ja vapauttava – nimensä mukaisesti hyvä sanoma. Mieleeni nousee Jukka Jämsenin tokaisu vuosien takaa: “Miten voi puhua niin innostavasta aiheesta niin tylsästi?” Jotakin on pielessä, jos evankeliumin julistaminen on kuulijoiden mielestä tylsää! Joko evankeliumi ei ole kirkasta tai olemme jättäneet kotiläksyt tekemättä eivätkä käyttämämme kertomukset ja sovellukset kohtaa kuulijan elämää ja arkea. Ainakin Paavalin julistuksen kohdalla reaktiot olivat kaikkea muuta kuin laimeat: ihmiset joko ihastuivat tai vihastuivat.

Yhtenä punaisena lankana Keller korostaa kirjassaan tasapainon löytämistä. On ensiarvoisen tärkeätä tiedostaa vaarat, jotka kultaisen keskitien eri puolilla vaanivat. Evankeliumin vihollisina ovat lakihenkisyys ja väärä vapaus (relativismi). Molemmat niistä varastavat armon ja luottamuksen Jeesukseen ja ristillä täytettyyn työhön. Oikeaa kulttuurin hyödyntämistä uhkaavat puolestaan kulttuurin hylkääminen kokonaan, jolloin emme löydä yhteyttä ja kosketuspintaa ihmisiin. Toisella puolella vaarana on kulttuurin liika kunnioittaminen, jolloin hyväksytään sellaistakin, jonka Raamattu selvästi osoittaa vääräksi.

Meidän tulee siis virittää julistus ja työ kunkin kulttuurin vaatimalle oikealle taajuudelle ilman, että muutamme evankeliumin sisältöä.

Tarkoituksenani on julkaista aiheesta muutama blogi, kunhan ehdin lukea ja maistella Kellerin ajatuksia lisää.