Viime kuukausien aikana olen mietiskellyt oman elämäni kulkua; lapsuuttani, nuoruusvuosiani, elämäni ruuhkavuosia. Tämän ohessa myös sitä, mitä olen elämäni aikana oppinut ja millaisin eväin kuljen elämässäni eteenpäin!

Elin lapsuuteni kristityssä kodissa. Luotettavuus ja turvallisuus kehystävät lapsuusmuistojani. Luottamus Taivaan Isään ja läheinen suhde isääni olivat niitä peruselementtejä, joiden varaan identiteettini alkoi rakentua. Olin sitä mieltä, että ”Isä tietää kaiken”. Nuoruusvuosinani katselimme usein yhdessä isäni kanssa samannimistä tv-sarjaa ja olin täysin vakuuttunut, että asia on juuri näin! Kun katselen vanhoja valokuvia, huomaan, että lähes jokaisessa olen hakeutunut isäni vierelle tai hänen syliinsä. Tiesin aina, että siinä olisin turvassa, olinhan hänen silmäteränsä! Näiden turvallisuutta kuvastavien muistojeni ohella, mieleeni on viime aikoina palautunut yksi, hieman erilainen kokemus. 

Olin noin viiden vuoden ikäinen. Vietimme jouluaattoa isäni sedän, kirkkoherran pappilassa. Itse asiassa asuimme lapsuuteni ensimmäiset vuodet tuon pappilan yläkerrassa. Jouluaterian jälkeen kokoonnuimme suureen, juhlavalaistuun saliin. Hakeuduin välittömästi salin sohvalle isäni viereen ja hänen kainaloonsa.  Myöhemmin, illan kuluessa alettiin puhua ja odotella joulupukin tuloa. Muistan elävästi, miten pelko pikkuhiljaa hiipi sisimpääni ja painauduin yhä tiukemmin isäni lähelle. Mutta sitten, aivan yhtäkkiä huomasin isäni kadonneen jonnekin! Olin hädissäni ja toivoin hartaasti, että isäni ehtisi palata ennen kuin joulupukki astuisi huoneeseen. Mutta voi ei, yhtäkkiä tajusin; joulupukki ilmestyikin salin korkeasta ovesta ja minä olin aivan YKSIN! Peloissani käperryin sohvan perimmäiseen nurkkaan. Tuskin uskalsin avata silmiäni. Mietin, kuinka ihmeessä rakas isäni saattoikaan jättää minut yksin juuri tuolla, senhetkisen elämäni pelottavimmalla hetkellä!  – Hieman myöhemmin isäni palasi, otti minut syliinsä ja kaikki oli taas hyvin! 

Tämä kokemus on palautunut mieleeni, kun olen muistellut elämäni kulkua ja siihen liittyviä pelottavia, pimeitä hetkiäni. Olin noin kolmekymmentävuotias. Elämässäni oli valtavan suuri kriisi, koin, etten voikaan luottaa Jumalaan. Miten selviän elämässäni, kun Taivaan Isä ei olekaan luotettava? Parin kuukauden ajan kamppailin tuon ajatuksen kanssa, kunnes eräänä päivänä Raamattuni äärellä koin ihmeellisen Jumalan lohdutuksen vyöryvän sisimpääni. Siinä, tavallisena arkiaamuna, työpöytäni ääressä, koin Jumalan lohdutuksen, joka silmänräpäyksessä pyyhki kaikki, pitkään jatkuneet epäilykset pois mielestäni. Tuossa hetkessä olin täynnä kiitollisuutta!  Sydämeni yhtyi iloiten Raamatun sanoihin, ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.”  2.Kor 1:3-4. Ajattelin silloin, että jos ikimaailmassa minulla olisi jotain tehtävää Jumalan valtakunnassa, toivoisin sen liittyvän tähän jakeeseen. Halusin kertoa Isä Jumalan ihmeellisestä lohdutuksesta.

Elämäni pimeimmät hetket koin noin kolmekymmentä vuotta sitten. Kesken työpäivän sain puhelinsoiton, jonka aikana poliisi kertoi poikani olleen vakavassa liikenneonnettomuudessa. Muutamia hetkiä tämän jälkeen istuin taksissa kohti Helsinkiä poikani perheen luo. Taksissa koin Pyhän Hengen muistuttavan minua Raamatun sanoista, ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.” Jaak.1:17. Olin omistanut ja taltioinut nämä sanat esikoispojalleni ja itselleni hänen syntymisensä päivinä! Nyt ne olivat kuin lämmin huopa, johon minut käärittiin elämäni kylmimpinä hetkinä! Onpa tapahtunut mitä tahansa, ”Jumalan tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa”, hän on täydellinen rakkaus! Nyt tarrauduin noihin sanoihin kuoleman kauhujen keskellä!  – Noihin päiviin kiteytyy minun pitkäperjantaini ja pääsiäiseni! Niiden muisto ja Isä Jumalan, yli ymmärryksen käyvä lohdutus kaiken keskellä ei poistu sydämestäni koskaan!

Reilut puolitoistavuotta sitten jäin leskeksi. Uudessa elämänvaiheessani mietin ja kyselin, miten selviän, miten jatkan elämääni tästä eteenpäin? Silloin silmiini osui lause, ”Pyhä Henki on leskien puolustaja”. Ajattelin, jos näin on, silloinhan minulla ei olisi eikä ole mitään hätää! Niinpä päätin tarrautua tähän lupaukseen; katsella ja kuulostella, mitä se käytännössä tarkoittaisi ja pitäisi sisällään. Koin Pyhän Hengen rohkaisevan minua lapsenmielisesti heittäytymään Taivaallisen Isäni käsivarsille ja luottamaan hänen huolenpitoonsa! Ja toden totta, koko sydämestäni voin vakuuttaa; Isän lohdutus ja huolenpito ovat tässäkin elämäni vaiheessa ylittäneet kaikki ennakko-odotukseni, toiveeni ja unelmani!  Uskaltaudun yhä luottavaisemmin avaamaan koko sydämeni Jumalan rakkaudelle, joka ”on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.” Room.5:5

Vaikka maallinen isäni, silloin jouluaattona, poistui hetkeksi luotani ja koin jääneeni yksin, en missään vaiheessa lakannut olemasta hänen ihana pieni tyttärensä. Tyttö, jota hän rakasti ja jonka huolenpitoon hän oli koko sydämestään sitoutunut. Samoin on ollut jokaisessa elämäni vaiheessa. Vaikka joissakin kohdin kipu, ahdistus, pelko ja hätä ovat tuntuneet lähes ylivoimaisilta, olen kaiken keskellä, joka hetki ollut Taivaan Isän sataprosenttisen rakkauden ja huolenpidon kohteena! Joissakin elämäni vaiheissa sen ymmärtäminen on kestänyt melko kauan; päiviä, viikkoja, kuukausia. Joskus Isän Rakkauden kokeminen on vyörynyt sydämeeni kuin salama kirkkaalta taivaalta! Mutta joka tapauksessa, olivatpa ajatukseni, kokemukseni ja tunteeni millaisia tahansa, Jumala on aina hyvä, koska hän on rakkaus!

Päivikki Häme

Kuva: Lauren Lulu Taylor, unsplash