Ei se kultaa ole kaikki, mikä kimaltaa. Mitä jos tiede on löytänyt vain 1. asteen tangenttisuoran n-ulotteisesta todellisuudesta?

Kohtaamispaikassa joku aika sitten Seppo Hämäläinen otti sarvista kiinni itsekästä luontoa ja tuossa puheessaan hän puhui hengen johtamasta vaeltelusta. Minulle tuli vanhasta gospellaulustasana wayfaring mieleen. Kaivelin asiaa ja löysin yhteyden. Sepon esittelemä vaeltelu on idealtaan sama kuin tuo sana wayfaring. Seppo mainitsi nimittäin puheessaan peripateettisen koulukunnan. Tämä on siis perustani ottaa tuo sana käyttöön.

Miellän tuon wayfaring-sanan eri tavalla kuin vaeltelun. Toisessa on päämäärä ja tie, way. Faring viittaa minun mielestä siihen harhailuun. Toisaalta on siis päämäärä, toisaalta harhailua. Laulukin kertoo siitä.

Mietit ehkä miten tämä kaikki liittyy kullan kimalteluun tai 1. asteen tangentteihin. En rupea nyt piirtämään kuvaa, mutta kuvittele pallo, jonka päällä kiikkuu ja hiljalleen asettuu paikalleen suora tikku. Tuo tikku kuvastaa tangenttisuoraa 3-ulotteisen kappaleen pinnalla. Jos siirrät tikkua pallon pinnalla painaen tikun ja pallon kosketuskohdasta, tikku muuttaa suuntaansa. Tämä on vertaus. Tikku kuvastaa tieteen tulkintaa todellisuudesta ja pallo on itse todellisuus. Jos kaipaat haastetta, ota pallon tilalle Einsteinin aika-avaruus.

Samalla tavalla kuin sinä et ehkä ymmärrä jonkun toisen puhetta sinulle, koska olet eri kohdassa todellisuutta, ikään kuin eri kohdassa palloa, niin olisiko mahdollista, että tiede ei kaikessa analyyttisyydessään ole kuin saanut hyvän kuvan yhdestä pisteestä n-ulotteisessa todellisuudessa. Se voisi olla hyvä selitys sille, että Totuus voisi olla persoona nimeltä Jeesus. Einstein osoitti, että Newtonin painovoimalaki ei päde kaikkialla. Voisiko todellisuudessa olla siis jotain vielä enemmän kuin jo tiedämme?

Tämä on vielä sekavaa tekstiä, mutta nyt aion punoa kaiken yhteen. Bear with me (eli karhu kanssani ja jaksa vielä vähän aikaa).

Ideakartan keskelle tulee nyt Totuus a.k.a./s.o. Jeesus Kristus. Siihen liittyy sinun ja minun oma elämä kuin myös tieteellinen teoria maailmasta. Jumala Jeesuksessa on todellisuus. ”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.”, (Room. 11:36). Jeesus on todellisuus, joka on n-ulotteinen, ellei jopa ääretönulotteinen. Me olemme käsittäneet siitä pisteen kokoisen tonttimme ja katsomme siitä vinkkelistä. Niin kuin tietokone ymmärtää todella vain ykkösiä ja nollia, mekin ymmärrämme vajavaisilla silmillämme vain osan todellisuudesta.

Joillakin voi tulla säieteoria mieleen tässä ja hyvä niin. Joku voi keksiä asian siten, että kuvittelee muodostavansa todellisuuden kuvansa eri puolilla maapalloa. Joku puhuu kiinaa ja joku englantia. Kuva on silloin erilainen. Taide voi yrittää ylittää tieteen rajoituksia harhailemalla analyyttisyydestä riippumatta. Tiede on kuin tien vanki ja taiteella on edessään umpihanki. Kiitos A. Hellaakoskelle (Huojuvat keulat, 1947) tästä oivalluksesta.

Mutta meillä on kolmas vaihtoehto, joka viisaudessaan ratkaisi yhden miehen kautta koko maailman syntiongelman kaikkina aikoina. Totuus itse, joka on ylösnoussut Jeesus Kristus, on tie. Toisaalta harhailemme (faring), toisaalta meillä on tie (way) ja päämäärä. Se tie vie yli umpihangen kuin hankikanto, jos vain annat armon kantaa.

Tähän todellisuuteen mahtuvat sekä usko että tiede. Kysykää vaikka oppineilta, miten Raamatussa kehotetaan tutkimaan monia asioita ja arvostamaan älyä Jumalan lahjana eikä ateismille heitettynä luuna. Meillä on mahtava viisaus kätkettynä Jeesukseen, jota emme mielestäni ole alkuunkaan ottaneet käyttöömme koko yhteiskunnan parhaaksi.

Siunattua viikkoa toivoo vapaa vaeltaja!

 

Jukka-Pekka Vehkala