Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kohtaamispaikka – Fixu sijoittaja

9.12. klo 17:0019:00

Kohtaamispaikka-illat muodostuvat housebandin säestämistä lauluista, raamattuopetuksesta, rukouksesta, ylistyksestä, yhteydestä ja esirukouspalvelusta. Ehtoollista vietämme kerran kuukaudessa. Lapsille on yhteisen aloituksen jälkeen tarjolla omat innostavat ohjelmat kolmessa ikäryhmässä (alle kouluikäiset 3-6 -vuotiaat, koululaiset ja varhaisnuoret). Noin 1,5 tunnin ohjelman jälkeen ilta jatkuu kahvin, iltapalan ja seurustelun merkeissä.

Kohtaamispaikka on luterilaisen kirkon piirissä toimiva hengellinen koti ja yhteisö. Toimintaamme ovat tervetulleita kaikenikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat ihmiset. Unelmoimme yhteisöstä, jossa jokainen saa olla omana itsenään ilman suorituspaineita. Tahdomme kasvaa uskossa Jeesukseen ja palvella ihmisiä niillä lahjoilla ja kyvyillä, jotka Jumala on meille antanut. Iltojen lisäksi tarjoamme raamattupiiritoimintaa, koulutusta, leirejä ja rukoustoimintaa. Kuuntelemme mielellämme myös sinun ehdotuksesi, millaista toimintaa tahtoisit olla mukana rakentamassa.

Kohtaamispaikka-toimintaa järjestävät yhteistyössä Lahden Kohtaamispaikka ja Päijät-Hämeen ev.lut. Kansanlähetys.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Kohtaamispaikka-toimintaan!

Tiedot

Päivämäärä:
9.12.
Aika:
17:00–19:00

Järjestäjä

Lahden Kohtaamispaikka

Tapahtumapaikka

Joutjärven kirkko
Ilmarisentie 1
Lahti, Suomi
+ Google Map